lauantai 30. maaliskuuta 2013

Pinus Silvestris


Viime viikolla posti toi minulle mieluisan paketin. Ostin huuto.netistä vanhan opetustaulun. Taulu on Ebba Masalinin maalaama ja painettu vuonna 1924, siis todellinen vanha aarre! Etsiskelin sopivaa taulua jo jonkin aikaa ja eräs kyläyhdistys oli laittanut kerralla ison kasan vanhan kyläkoulun opetustauluja myyntiin, joten valikoima oli iso ja hinta pysyi muihin Ebba Masalinin maalaamiin tauluihin nähden suhteellisen huokeana.

Nykyaikana kaikki tieto on muutaman klikkauksen takana internetissä, kun taas ennen lapset ovat opiskelleet mm. näiden opetustaulujen avulla. Opetustaulun aiheena on mänty, mikä sopii myös kotiimme enemmän kuin hyvin. Taulun kulmat ovat hieman murtuneet, mutta muuten se on vielä hyvässä kunnossa ikäisekseen ja väritkin ovat vahvat.


Painettu Helsingissä 1924.

Remontin jäljiltä talossamme on vielä pala 80-lukua jäljellä. Olohuoneessamme yksi seinä on jätetty alkuperäiseen asuunsa. Vanha kunnon mäntypanelointi! Panelointi sai remontissa seurakseen valokuvatapetin koivumetsästä sekä valkoiseksi maalatun katon, joten seinä ei ole mielestäni liian tumma tai raskas. Myös opetustaulu tulee olohuoneeseen mäntypaneloinnin kaveriksi :) Kuvassa näkyvä senkki oli alunperin maalattu kellertävän valkoiseksi. Mieheni entisöi sen ja senkki sai pintaansa punaruskean lakan. Meitä kumpaakin jäi sävy hieman mietityttämään ja voi olla, että senkki menee vielä uusintaan. Siksi myös vetimiä puuttuu...:)




keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Taulu kankaasta


Halusin olohuoneeseen kangastaulun tuomaan hieman ilmettä. Kangas on Vallilan mallistosta, mutta nimeä en valitettavasti muista enää. Minulla oli muutamia kankaita "sovituksessa" Valillan liikkeestä. Kankaan saa kotiin sovitukseen vuorokaudeksi ja sitä voi mallailla kotioloissa. Palvelu on mielestäni hyvä ja sovitus kannattaa ehdottomasti käyttää jos sävy tai kuvio yhtään epäilyttää. Muutamasta vaihtoehdosta olohuoneeseen valikoitui tämä harmaapohjainen kangas. Mieheni nikkaroi puurimoista kehykset ja kangas pingotettiin paikalleen. Kangas on paksua ja asettui napakasti paikoilleen. Vallilan kevään mallistossa näyttäisi nytkin olevan melko herkullisia kankaita!


Taulujen eteen etsiytyi myöhemmin senkki, joka oli alunperin tarkoitus sijoittaa hieman eri paikkaan. Siihen se nyt kuitenkin jäi ja toi kaivattua säilytystilaa mm. leluille ja vaatteille. Senkki on Hobby Hallista ja valmistettu kierrätetystä männystä. Pinta on ihanan elävä ja sävy lämmin ruskea.




sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Kukkavuoka





Vanhat kolhuiset kakkuvuoat ovat saanet meillä uuden elämän kukkavuokina :) Pääsiäiseen on vielä viikko, mutta ruoho ehti jo venähtää niin pitkäksi, että se vaatinee kohta parturointia, tai sitten laitan vielä uudet siemenet itämään alkuviikosta. Myös kynttilänjalkana kakkuvuoka toimii kauniisti. Eikun vaan kirpputorille tai nettihuutokauppaan löytöjä tekemään! :)

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Virvon, varvon!



Huomisen palmusunnuntain kunniaksi syntyi meilläkin muutama virpomavitsa. Haimme aamulla yhdessä pajunoksia, mutta tyttö on vielä sen verran pieni, että askartelussa hän auttoi lähinnä tekemällä värivalintoja :)

Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks olevaks onneks!
 Sulle vitsa, mulle palkka!

torstai 21. maaliskuuta 2013

Kehystetty keittiöpyyhe


Bongasin hauskan keittiöpyyhkeen ja halusin saada sen mieluumin esille, kuin käsipyyhkeeksi. Pyyhe on H&M Home mallistosta. Keittiöpyyhkeitä tuli myöhemmin hankittua pari erilaista ja niitä tuleekin vaihdettua kehykseen aina kun hieman muutosta kaipaa :)

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Vauvamuistot kehyksiin



Niin ne vain lapset vauhdilla kasvavat. Jokin aika sitten sain hankituksi syvän kehyksen, johon kiinnitin nastoilla tyttäremme bodyn, joka hänellä oli päällään kun kotiuduimme sairaalasta. Tytön huoneessa on muutenkin niin sanottu "aarrehyllykkö". Naulassa roikkuu 70-luvulta peräisin oleva Tutan värikäs neuletakki, joka on edelleen aivan loistavassa kunnossa. Se on kulkenut suvussamme serkulta toiselle. Myös ihana Aarikan lahjaksi saatu mekko piti laittaa esille tuomaan väriä. Kummilta saatu kaunis soittorasia pääsi myös hyllyn päälle.

Muita kehystettäviä aarteita voisivat olla esimerkiksi ensitossut/kengät tai kummilusikka tai muu pienempi kummilahja. Ne kun tahtovat jäädä usein jonnekin näkymättömiin.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Ikkunat menneisyyteen

Kotoamme löytyy paljon vanhoja aarteita, sillä tätä paikkaa asuttaa jo kolmas sukupolvi. Tai no neljäs, jos tyttäremme otetaan jo huomioon. Aitan vintiltä löytyi muutama vanha ikkuna, jotka päätin heti pelastaa. Pesin lasit ja harjailin varovasti hilseilevät maalit pois, sekä vahvistin ikkunaruutujen reunoja takapuolelta silikonimassalla.



Idea käyttää ikkunoita valokuvakehyksenä syntyi, kun odotin esikoistamme. Lapsuudenkodissani on monen monta albumia vanhoja valokuvia ja halusin kerätä ikkunoihin perhepiirimme lapsuudenkuvia. Ikkunoissa on mm. minun ja mieheni, sekä vanhempiemme lapsuudenkuvia. Myös isovanhempieni hääkuva pääsi kehyksiin kunniapaikalle. Vanhat kuvat olivat jo mustavalkoisia tai seepian sävyisiä, joten teetin kaikki kuvat seepian sävyisenä, jotta kokonaisuus pysyisi rauhallisena. Monet kerrat on vieraiden kanssa tunnistettu kuvien henkilöitä ja vertailtu ketkä muistuttavat ulkonäöltään toisiaan. Myös mukavia tarinoita itse kuvan ottamisesta on jäänyt mieliin. Ja näin menneet ajat pysyvät hieman paremmin muistoissa, kun niiden ohi kävelee päivittäin.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Pöllö viirillä


Viimeisin sisustusprojektini on ollut tyttäremme huone. Huone on melko pieni ja kapea, mutta kaikki tarpeellinen sinne mahtuu. Remontin yhteydessä maalasimme katon valkoiseksi ja seinät vaalean kellertäviksi, sävy oli muistaakseni Tikkurilan herkkusieni :) Väri on osoittautunut hyväksi ja toimii mukavasti valkoisten kalusteiden kanssa. Ja luulenpa, että tytön kasvaessa ei enää piirustuspaperikaan jossain vaiheessa riitä, vaan taitoja kokeillaan seiniin ym. Silloin seinien uudelleen maalaaminen on kätevämpää kuin tapetointi.

Etsiskelin huoneeseen sisustustarraa ja ihastuin tähän pöllötarraan. Alunperin mielessä oli puu, ja löysinkin erään näyttävän tarran, mutta se olisi ollut kyseiseen huoneeseen liian massiivinen ja yksityiskohtainen kaikkine kukkineen ja oravineen :)

Pöllötarraan kuului myös viiri, jolla pöllö istuskelee, mutta sepä ei kauaa seinässä kiinni kestänyt. Liekö kiinnittäjässä vika? :) Askartelin sitten itse lahjapaperista uuden viirinauhan. Varastosta löytyi aikaisemmin hankkimaani lahjapaperia ja sävyt ja kuviot olivat juuri sopivat kokonaisuuteen. Nauhana käytin mintunvihreää villalankaa ja voila! Yksi tyttäremme iltarutiineista onkin antaa pöllölle hyvänyön lentosuukko :)

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Pitsikausi

Pitsiä tyynyissä, kukkaruukussa, kehyksissä ja liinassa.

Ja lisää mattoina ja pieninä pitsiliinoina.




Sisustuksessani on jo jonkin aikaa ollut menossa pitsikausi. Jotenkin se vain miellyttää silmää kauniilla koukeroillaan. Pitsisiä asioita on siellä täällä ympäri taloa, eikä suinkaan vieri vieressä. Liika on aina liikaa ja nyt uskonkin, että enempää ei tulekaan. Paitsi eräät kauniit pitsiprintillä kuvioidut pussilakanat olen bongannut, mutta ne ovat jääneet vielä haaveeksi...

Tervetuloa!


Olen jo jonkin aikaa ajatellut oman blogin perustamista. Mitä minulla sitten olisi kerrottavaa? No taustalla on pitkäaikainen pintaremontti vuonna  -79 valmistuneessa talossamme. Tuona aikana huomasin, että minussahan asuu pieni sisustaja. Remontit on siis suurelta osin tehty, mutta ikuinen esteetikko on kyltymätön ja aina ideoimassa uutta kotiin. Toivon siis, että voisin tuoda ideoita esille ja inspiroida muitakin.

Tervetuloa blogiini!

PS. Ilahdun ikihyviksi jos jätät vierailustasi kommentin :)