torstai 25. heinäkuuta 2013

Rakkauden muistitaulu

Vietimme ensimmäistä hääpäiväämme muutama päivä sitten. Tänään sain vihdoinkin ajoiksi toteuttaa pitkään muhineen suunnitelman rakkauden muistitaulusta. En halunnut häihimme perinteistä vieraskirjaa, johon moni kirjoittaa vain nimensä ja noin sata sivua jää tyhjilleen odottamaan seuraavia juhlia. Toteutin vieraskirjan viestilappu menetelmällä. Häissämme oli pieni postilaatikko, johon hääparille sai jättää tervehdyksensä. Tätä varten askartelin ison läjän puhekuplia, joihin viestin sai kirjoittaa. Vaati hieman kaason ja muiden "avustajien" patistelua, että häävieraiden runosuonet saatiin aukeamaan, mutta saimme loppujen lopuksi ison kasan aivan ihania viestejä, muistamisia ja kiitoksia juhlista. Lapset olivat myös innostuneet piirtelemään puhekupliin.



Rakkauden muistitauluun sain mahdutettua valitettavasti vain murto-osan viesteistä, mutta ne kiteyttävät edelleen hyvin ihanan päivämme tunnelman ja saavat hymyn huulille :) Muutkin viestit ovat vielä visusti tallessa. Kiinnitin puhekuplat nastoilla syvään valokuvakehykseen. Muuta ongelmaa tässä ei enää olekaan, kuin keksiä, että mille seinälle rakkauden muistitaulu laitetaan...:)



Voisinpa tähän samaan postaukseen laittaa pari muutakin hääideaa. Suosittelen lämpimästi naimisiin menoa, sillä jo pelkän hääjuhlan suunnitteleminen oli hauskaa ja antoisaa! :) Surffailin hääideoita netissä vuosi sitten keväällä, ja eteeni sattui hauska idea hääparin tuoleista. Halusin toteuttaa idean myös meidän häissämme, vaikka mieheni ei silloin ihan täysin ideaan hullaantunutkaan.


Tuolinhuput tilasin Ellokselta. Tein Wordilla kirjaimet ja niistä sabluunat tekstin painamista varten. Mieheni sisko teki niin sanotusti likaisen työn ja painoi kirjaimet kankaalle, sillä hänellä oli väriä valmiina varastossaan. Loppusilaus tuolinhuppuihin tuli vielä leveällä organzanauhalla. 

En halunnut häissämme perinteisiä hääkarkkeja, sillä se olisi tiennyt suurta määrää karkkilaatikoiden askartelua ja pientä näpräystä. Mietin myös karkkibuffettia, mutta senkään toteuttaminen ei tuntunut ihan omimmalta. Päädyin tekemään pöytiin karkkipurkkeja, joista karkkia sai popsia pitkin iltaa :)

Rakkaus on makeaa.

Muutoin juhlapaikkaa koristivat silkkipaperikukat, hopean harmaat kaitaliinat sekä palapeilit, joiden päällä paloi isoja tuikkuja ja pöytäkynttilöitä. Ne olivat iltavalaistuksessa aivan ihastuttavia, mutta kuvaa niistä ei valitettevasti löydy. Paras koriste hääjuhlassa on kuitenkin rento hääpari, joka nauttii omista juhlistaan ja suuresta päivästään, joten liika stressaaminen kannattaa unohtaa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti