sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Vanha vaaka

Kannattaa näköjään välillä käydä miehenkin valtakunnassa, sillä sieltäkin voi tehdä löytöjä! Olenhan minäkin siellä hallilla monet kerrat pyörinyt, mutta vasta nyt silmiini osui vanha vaaka, joka oli ollut hallivaakana. Kiikutin sen oitis sisään ja puhdistin sen. Olin jo jonkin aikaa suunnitellut vanhan vaa`an hankkimista keittiön somisteeksi, mutta onneksi en löytänyt mieleistä, sillä juuri sopiva ja kaunis vanha valkoinen vaaka odotti noutajaansa konehallissa. Siinä on juuri sopivasti ajan patinaa.



Kesällä keräämäni kävyt odottavat uunin päällä isossa lasivadissa askartelijaansa. Muutama idea niille on jo olemassa, mutta toteutan ne tuonnempana. Ihan kaunis somiste ne ovat tuossa lasimaljassakin.


Ulos laitoin jo hieman syyskukkia, mutta lisää täytyy vielä hankkia, jahka ehtii.

Vanhassa rautapadassa sitruunasypressi, hopealanka ja calluna.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti