maanantai 16. joulukuuta 2013

Käpykuusi

Eilen illalla innostuin taas askartelemaan kävyillä ja kuumaliimalla. Käpykuusen teko oli mielessä jo kesällä käpyjä talteen kerätessäni, mutta toteutus jäi hieman viime tinkaan näin joulua ajatellen. No, hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Styroksisen kartion kuusenpohjaksi ostin jo syksyllä, mutta innostuttuani neulomisesta, ovat nämä muut askartelujutut tahtoneet jäädä hieman unholaan. Asiaa ei myöskään auttanut kateissa ollut kuumaliimapistooli...

Kävyt on siis kiinnitetty valmiiseen pohjaan kuumaliimalla. Suihkutin kuuseen lopuksi vielä lumispraytä ja kiedoin pienen valosarjan kuusen ympärille.


Kuivatin myös appelsiinisiivuja kätevästi leivinuunin miedossa lämmössä. Kerran olen kuivattanut siivuja sähköuunissa ja se jäikin viimeiseksi kerraksi, sillä kuivattaminen vie helposti useamman tunnin. Näistä siivuista saa koristeita esim. joulukuuseen. Viime vuonna tein kanelitangoista , tähtianiksista ja appelsiinisiivuista koristenauhoja. Kauniita siivut olisivat myös kranssin tai ehkä jopa joulukorttien koristeena.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti