tiistai 11. maaliskuuta 2014

Tuoli junnulle

Päivät ne vain pitenevät. Kumma, miten sitä talven aikana ehtii unohtaa, mikä voima valolla onkaan! Mukavaa kun vielä illallakin voi ulkoilla muksujen kanssa, kun valoisa aika jatkuu. Viime postauksessa tuskailemaani lelukaaokseen olen saanut hieman helpotusta, sillä osa leluista lähti "lomalle". Pienimuotoinen lelujen valikointi ja varastoon vienti helpottivat jo kummasti kaaosta.

Tulin testanneeksi Ikean postimyynnin, kun tilasin tyttärellemme juniorituolin. Neiti ei ole enää pitkään aikaan suostunut istumaan syöttötuolissa, mutta pitkillä penkeillä istuminen tuntuu pienelle ihmiselle myös olevan hitusen vaikeaa. Milloin hän on penkillä vatsallaan tai seistä töröttää kesken ruokailun ja on muutenkin pöytään nähden liian matalalla. Ajattelin siis etsiä hänelle juniorituolin. Samalla tilasin myös korokejakkaran. Ikean Agam juniorituoli on tyylikäs ja näppärä tuoli. Päädyin mustaan väriin. Tuolia saa myös punaisena ja valkoisena. Parin viikon käyttökokemuksella tuoli on havaittu meillä toimivaksi ja tuntuu olevan ihan tukevaa tekoa. Istuinosa on ehkä hieman pienehkö, joten vauhdikkaimmat vesselit vaatinevat vielä peräänkatsomista kyseisen tuolin kanssa. Eikä siinä Ikean postimyynnin toimivuudessakaan suuria moitteita ollut. Toimitusaika oli melko pitkä, mutta mihinkäs sitä on valmiissa maailmassa kiire! :)

Tuolissa on siisti mattamusta pinta.

Taustalla näkyy myös tilaamani korokejakkara.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti