keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Räsyä ja pöllöjä

Tyttäremme on jo jonkin aikaa majaillut uudessa sängyssä. Tosin sänky ei ole uusi, vaan jälleen aitasta pelastettu vanha kaluste. Sänky on pirteän punainen, ehkä liiankin punainen minun makuuni, mutta herkullinen väripilkku pienen tytön huoneessa. Sänky kaipasi päiväpeittoa, joten etsiskelin sopivaa kangasta peittoa varten. Ompelun ihanuus -verkkokaupasta löysin ihanaa puuvillakangasta pöllökuosilla. Kangas on ohutta, mutta tilasin samalla myös vuoritikkiä antamaan ryhtiä ja paksuutta peitolle. Mitoitin peiton pari senttiä leveämmäksi ja pidemmäksi mitä sänky on. Muutenpa peiton ompeluun minulla ei ollut ohjetta, vaan tein niinkuin parhaaksi näin. Lopputuloksesta tuli ihan hyvä.


Myös olohuone sai uutta ilmettä räsymatoilla. Lattiat olivat siis pari viikkoa ilman mattoja lattian hionnan ja vahauksen takia. Tulin aitassa penkoneeksi räsymattokasoja hakiessani mattoja takaisin sisälle ja löysinkin pari hyväkuntoista ja sävyiltään olohuoneeseen sopivaa mattoa. Ne pääsivät olohuoneeseen tuomaan hieman kesämökkitunnelmaa. Ja ah, miten kotoisalta räsymatto tuntuukin paljaan jalan alla :)





tiistai 15. huhtikuuta 2014

Lattian hionta

Nyt meillä on vihdoin tehty viimeinenkin silaus pintaremontille, nimittäin vanhan lakatun saarnimosaiikkiparketin hionta. Pitkään sitä suunnittelimme, ja nyt keväällä tuli sopiva tilaisuus lattian hiontaan. Elimme tähän asti jopa ilman jalkalistoja, koska tarkoitus oli tehdä lattian hionta jo paljon aikaisemmin, mutta se jäi aina vain tekemättä, eikä listojakaan tullut laitettua paikoilleen ennen lattian hiomista.

Olihan siinä melkoinen homma tyhjennellä lattiat matoista ja kalusteista, mutta tämän tehtyämme minä ja muksut lähdimme viikoksi evakkoon pohjoiseen nauttimaan kevättalvesta. Hionta teetettiin ammattilaisella, mutta mieheni teki lattialle öljyvahauksen.

Päädyimme öljyvahaan pintamateriaalina, sillä se tuo kauniisti esiin puun omaa luonnetta ja kuviointia ja sitä voi tarpeen tullen itsekin hoitovahata, kun taas lakattuun lattiaan tulleita vaurioita tai kulumisia ei voi itse hävittää muulla kuin uudella hionnalla. Pinta on myös vettä hylkivä. Mieheni on myös vahannut ja entisöinyt mm. huonekaluja vahoilla, joten se oli hänelle myös tuttu käsittelytapa.

Vanha lattia oli lakan alla hieman tummunut ja kellastunut. Halusimme lattiaan sävyn saadaksemme yhdistettyä lattiaa uudistettuihin seinäpintoihin ja kalusteisiin. Väliovet ja ovenkarmit ovat edelleen alkuperäiset ja tummahkot, joten myös ne vaikuttivat lattian sävyn valintaan. Tilannetta hankaloitti hieman se, että vanhoja mosaiikkipalasia ei ollut tallessa kuin pari irtonaista pientä palaa, joten sävyä testattiin vain hyvin pienelle puun palaselle. Lattiaan valittiin harmaa sävy, johon sekoitettiin vähän valkoista mukaan. Lopputulos on siis läpikuultava vaaleanharmaa ja myös puun oma vaalea sävy tulee paikoin kauniisti esille. Lattia vahattiin kerran värillisellä öljyvahalla ja kaksi kertaa värittömällä silkinhimmeällä vahalla. Pinnan täytyy saada kuivaa kunnolla vahausten välillä. Täältä vinkkiä vahaukseen.

Olemme olleet tyytyväisiä lopputulokseen sitä tässä jo muutaman viikon ajan katseltuamme. Lattian pinta on todella elävän näköinen ja sävykin näyttää vaihtelevan valaistuksesta riippuen. Liian tummaa lattiaa emme halunneet, sillä etenkin illalla tumma lattia saa helposti näyttämään tilan synkältä. Vahatun lattian täytyy antaa kuivua ja kovettua rauhassa, eikä se kestä kovaa hankausta pariin viikkoon. Olemme siis eläneet ilman mattoja ja takavarikoimme tyttäremme mopedin ensi hätään. Mielenkiinnolla odotan vahatun lattian kulutuksen kestävyyttä. Lemmikkieläimiä meillä ei ole, mutta vauhdikkaita lapsia leluileen kylläkin. Yhden miinuksen olen lattiassa huomannut, se on nyt todella liukas, joten jarrusukat ovat päässeet kovaan käyttöön :) Luulen, että liukkauskin on vähentynyt, kun pinta on saanut kovettua rauhassa. Tai sitten olemme jo tottuneet köpöttelemään varovaisemmin uudella lattialla.

Iltavalaistuksessa puun sävy tulee kauniisti läpi.

Tässä hieman harmaampi sävy ja tadaa, hylkii vettä! Ainakin pieniä pisaroita :)